7) Viesteissä on pohdittu syytä Olli Lindholmin varhaiseen poismenoon (54 v). Nettitietojen mukaan hänellä oli hyvin korkea verenpaine 180/118 sekä korkea veren sokeri. Ehkä oikeanlainen ruokavalio olisi parantanut tätä tilannetta? Voi myös olla, että työtehtäviensä vuoksi hänellä ei ollut mahdollisuutta riittävään yöuneen ja lepoon. 6) Eräässä nettiartikkelissa todetaan, että alumiinifolioista tietyissä olosuhteissa liukeneva alumiini voi aiheuttaa Alzheimerin tautia. 1960 ja -70 luvuilla alumiinikattiloita käytettiin paljon, mutta sitten todettiin, että tietyt ruoka-aineet voivat liuottaa niistä epäterveellistä alumiinia. 5) Kun suolan käyttöä lähtee vähentämään varsinkin vanhemmalla iällä, on syytä tarkkailla muitakin asioita kuin verenpainetta. Jos suolamäärä laskee liian alas, voi esiintyä esim. pahaa oloa, palelua tms. epämiellyttävää. Silloin kannattaa kokeilla suolan lisäämistä. 4) Terveellisen ruokavalion teho on tietysti parhaimmillaan, jos sen aloittaa jo alle keski-ikäisenä. Ravintolisänä kalaöljyvalmiste on tietysti paikallaan, jos ei voi syödä riittävästi rasvaista kalaa. Etelän maissa turvallisinta on valmistaa ruoka itse, ainakin kypsentämättömissä ravintolaruuissa kuten salaateissa, jääpaloissa, majoneesissa, irtojäätelössä ym. voi piillä vaara. 3) Lisäaineet voivat myös olla karsinogeenejä, esim. lihajalosteiden nitriittisuolojen vähentäminen on vähentänyt vatsasyöpää. Ts. parasta olisi valmistaa ruoka peruselintarvikkeista (kala, liha ym.) joissa ei ole lisäaineita. 2) Kuten tekstissä toteankin, monen kohdalla voi yksilöllinen ruokavalion muokkaaminen olla tarpeen. Diabeetikko kommentoi, että he eivät voi kerralla syödä paljon nopeita hiilihydraatteja sisältäviä hedelmiä, kuten banaaneja tai vesimelonia. Hitaita hiilihydraatteja on esim. kypsentämättömissä vihanneksissa, täysjyväriisissä ja ilmeisesti myös kvinoassa. 1) Minulta on kysytty, eikö verenpaineen kuulukin nousta iän karttuessa. Näin ei välttämättä tarvitsisi olla, nousu johtuu varmaan useinmiten väärästä ruokavaliosta ja suolasta. Esim. ohjelmassa ”Me satavuotiaat” mitataan 105-vuotiaan sisialaismiehen verenpaine, ja se on 122/80 eli sama kuin nuorella miehellä.

Tähän tulee kommentteja.